Öisin baarin lattia on lamauttavan tahmea. Tiedän miltä tuntuu maata kuumeisena punkan pohjalla toivoen jonkin särkylääkkeistä alkavan vaikuttaa, heti! Silloin syntyy nättejä teorioita. Ja kun selvinpäin (tabujen voiman lopahtaessa pois sumentamasta mieltä) niitä miettii alkaa todella pohtia omaa selväjärkisyyttään. Kerran kuitenkin ymmärsin mistä on kyse. Olen fyysikko. Oikeasti. Fyysikot ovat hyviä kehittämäänteorioita.Ja "kun mikään muu ei enää auta" he tuovat kehiin uusia hiukkasia teorioitamaan vahvistamaan. Näinhän minäkin aloin toimia. Selvä fyysikon alku, jos osaa maailmankaikkeuden kuumeisena selittää. Etsiä pitää vain ne puuttuvat palaset sitten kun kuume laskee. Miksi kaikki näyttääkin silloin paljon kauniimmalta? Niin, siis silloin kun alkaa parantua ja sumu hälvenee.

Kaverini totesi minun olevan stressiolento. Stressilintu kuulin ja hypin seinille.. Mitä se mulle kuuluu kenen puoleen se kääntyä haluaa. Ei kuulemma musta enää mihinkään kun aloitin uudet työt. Kyllä itsekin mietin, että kymmenen tuntia putkeen voisi häiritä, jos mulla ois elämä.. Mutta eihän mulla ole.

Lopetin elämäni kun tajusin etten voi elää sitä omanani. En enää löytänyt itseäni. Pistin ranttaliksi ja nauroin niille jotka koittivat saada minua jatkamaan koulua. Miksi vaivautua? Onhan minulla avaruus ja työni. Olen hanslaakari lopun elämääni, elämää jok aei tosiaan ollut minun. Nyt se jo tuntuukin enemmän omalta. Kyllä pitäisi nostaa putkimiestenkin ammatti arvoonsa. Siellä ne tulevaisuuden miljonäärit putsaa paskaa viemäriverkostossa.