Jotain muuta, kuin oletin. Tänään sen huomasin. Aiemminkin jo jotain aavistelin, mutta vasta tänään sen kaiken ymmärsin. On tullut aika, johon en tahdo enää palata. Aika, joka salataan, aika joka tullaan kaikilta aina peittelemään. En ole ylpeä saavutuksistani, teoistani, jotka rikkovat kaiken ehyen. Saavat surullisen kulkemaan aina vain synkempään suuntaan.

Kunpa saisi edes yhden yön nukkua rauhassa. Höpisen. Nukun yöni rauhassa. Saisinpa olla päivänikin ilman että suivaannus tulee, saamattomuus kaluaa ja näkertää miehuutta (miksi naisen rintamaa myös miehukseksi kutsutaan?). On tullut aika nauraa (olen joskus aiemminkin valehdellut näin, itselle on helppo uskotella). Oikeasti nyt alkaa aika työn teon, raskaan raadannan.

Kuuntele http://www.sieni.us/?id=29 ja huomaa kuinka hymyilläkin voi. Kun tätä tietä kulkee.